Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
01.09.2016 06:00 Anni Keränen

Ystäväkurssi tulossa

Seurakuntakeskuksessa alkaa Eläkeliiton, SPR:n ja seurakunnan yhdessä järjestämä päivän kestävä ystäväkurssi 7. syyskuuta ystävätoiminnasta kiinnostuneille.

– Mukaan voi tulla, vaikka olisi käynyt kurssin aikaisemmin. Aika muuttuu ja siitä on pitkä aika, kun Juuassa oli viimeksi ystävänpalvelukurssi, Eläkeliiton vapaaehtoistyön vastaava Seija Martikainen kertoo.
Kouluttaja on Punaiselta Ristiltä.
Koulutuksen tavoitteena on, että osallistuja saa perustietoa Punaisen Ristin vapaaehtois- ja ystävätoiminnasta sekä valmiudet toimia paikallisosaston ystäväpalvelussa.
Ystävän kanssa yhteinen ajanvietto voi olla kahvittelua, ulkoilua tai jokin mielekäs harrastus. Voi yhdessä miettiä, kuinka haluatte tavata. Ystävätoiminnan myötä syntyy siteitä yli ikä- ja kulttuurirajojen.
– Yhteinen ajanvietto rikastuttaa myös vapaaehtoisen ystävän elämää, kahdeksan vuotta ystävätoiminnassa mukana ollut Martikainen kertoo.
Halukkaat voivat ilmoittautua Seija Martikaiselle tai seurakunnan diakoniatyöntekijä.