Ava­ruu­den ole­mus ko­ros­taa maa­pal­lon ai­nut­laa­tui­suut­ta. Siel­lä ei ole me­lua, kaa­os­ta tai po­liit­tis­ta huu­toa. On vain hil­jai­suus ja ää­re­tön pi­meys, jon­ka kes­kel­lä maa­pal­lo lois­taa kuin ai­noa kynt­ti­lä suu­res­sa sa­lis­sa. Ast­ro­nau­tit ku­vaa­vat, kuin­ka pla­neet­ta näyt­tää hau­raal­ta ja lä­hes suo­jat­to­mal­ta. Se ei ole so­ta­ko­nei­den tai val­ti­oi­den pla­neet­ta – se on elä­män pla­neet­ta. Kun tä­män nä­kee omin sil­min, on vai­kea ym­mär­tää, mik­si ku­kaan ha­lu­ai­si va­hin­goit­taa sitä tai toi­si­aan.

Ava­ruu­des­ta kat­sot­tu­na ei näy ra­jo­ja, val­ti­oi­ta tai ja­koa “mei­hin” ja “hei­hin”. On vain yk­si yh­te­näi­nen, si­ni­val­koi­nen pal­lo. Sil­ti maan pin­nal­la ih­mi­siä on pa­ko­tet­tu so­ti­maan muu­ta­mien val­lan­hi­mois­ten, maa­pal­lon ja uni­ver­su­min sy­vin­tä ole­mus­ta ym­mär­tä­mät­tö­mien joh­ta­jien ta­hol­ta – ja lä­hes ai­na syis­tä, jot­ka ovat pie­nem­piä kuin se maa­il­ma, jon­ka puo­les­ta he väit­tä­vät tais­te­le­van­sa.

Ast­ro­nau­tit nä­ke­vät konk­reet­ti­ses­ti sen, min­kä fi­lo­so­fit ovat yrit­tä­neet sa­noit­taa vuo­si­sa­to­ja. Ih­mis­kun­ta on tek­ni­ses­ti ke­hit­ty­nyt, mut­ta hen­ki­ses­ti jäl­jes­sä. Ar­te­mis 2 ‑mie­his­tö len­si kuun taak­se, paik­kaan, jos­sa ih­mi­nen on ol­lut vain har­voin. Hei­dän aluk­sen­sa oli tek­no­lo­gi­an huip­pua, ja hei­dän mat­kan­sa osoi­tus sii­tä, mi­hin ih­mis­kun­ta ky­ke­nee, kun se yh­dis­tää voi­man­sa.

IS"Kuu­len­non mie­his­tö ker­too..", ote ju­tun kom­met­ti­pals­tal­ta, ni­mi­merk­ki Nel­son22. Lu­et­tu 16.4. Ot­sik­ko VS.

.