Olem­me viet­tä­neet evak­ko­jen ja ve­te­raa­nien muis­to­päi­vää, kah­te­na pe­räk­käi­se­nä maa­nan­tai­na si­ni­ris­ti­li­put ovat lie­hu­neet sa­lois­sa.

Ai­ko­ja, ai­ko­ja sit­ten sain esit­tää nuo­re­na lu­ki­o­lai­se­na pu­heen­vuo­ron ve­te­raa­ni­päi­vän juh­las­sa. Sil­loin juh­li­mi­sen pe­rin­ne oli vie­lä nuo­ri, kan­sal­li­ses­ti ve­te­raa­ni­päi­vää aloi­tet­tiin viet­tää vas­ta vuon­na 1987. Vuo­si­kym­me­niä sit­ten ve­te­raa­ne­ja ker­tyi kou­lun juh­la­sa­liin vie­lä kym­me­nit­täin.

Nyt jäl­ki­pol­vien teh­tä­vä­nä on päi­väs­tä ja vuo­des­ta toi­seen pi­tää huol­ta, et­tä muis­ton­sa ei him­me­ne, juh­liin osal­lis­tu­vien mää­rä on hu­ven­nut san­ka­ri ker­ral­laan.

Omas­ta juh­la­pu­hees­ta­ni muis­tan edel­leen kii­tol­li­suu­den, jota tun­sin nuo­re­na tyt­tö­nä ja jota tun­nen yhä, ny­kyi­sin eh­kä jopa sy­vem­min ja rii­pai­se­vam­min.

Lu­ki­o­lai­se­na pu­huin ve­te­raa­ni­juh­las­sa uk­kie­ni rin­ta­ma­ker­to­muk­sis­ta, sir­pa­leis­ta, joi­den ar­pia uk­ki esit­te­li ja jot­ka kul­ki­vat hä­nen se­läs­sään so­ta­muis­to­na vii­mei­sel­le mat­kal­leen as­ti. Toi­nen uk­ki, isä­ni­sä, il­moit­tau­tui rin­ta­mal­le it­se­näi­syys­päi­vä­nä 1939, al­le pa­ri­kymp­pi­se­nä nuo­ru­kai­se­na. Ukin ja mum­mon avi­o­lii­ton al­kua lei­ma­si­vat sota, su­vun evak­ko­mat­ka ja La­pu­an vuo­det.

Evak­ko­jen kun­ni­ak­si jär­jes­tet­ty ko­ti­seu­tuil­ta on ke­rän­nyt val­ta­vas­ti kii­tos­ta ja ke­hu­ja, kii­tos Juu­ka-seu­ran puo­les­ta vie­lä kai­kil­le teil­le ti­lai­suu­teen osal­lis­tu­neil­le! Evak­ko­tai­pa­leel­le läh­tö ja ve­te­raa­nien työ rin­ta­mal­la lin­kit­ty­vät sau­mat­to­mas­ti toi­siin­sa, sik­si on eri­no­mais­ta, et­tä si­ni­ris­ti­li­put lie­hu­vat pe­räk­käi­sil­lä vii­koil­la, kuin vah­vis­taak­seen sa­no­maa, joka ei saa unoh­tua.

Int­ti­ju­tut ovat ar­ki­päi­vää per­he­pii­ris­säm­me. Nyt olen it­se nuo­ren luut­nan­tin äi­ti, mi­ni­ä­kin ja po­jan lap­suus­ka­ve­ri pa­la­si­vat juu­ri ker­taus­har­joi­tuk­sis­ta. Nuo­ril­la su­ku­pol­vil­la on sel­väs­ti kas­va­va mut­ta edel­leen vain häi­väh­tä­vä ym­mär­rys sii­tä, mil­lai­sen tai­pa­leen so­ta­su­ku­pol­vet kul­ki­vat.

Evak­koil­las­sa Seu­ran­ta­lol­la ja­et­tiin muis­to­ja mo­nin ta­voin. Mus­ta­val­kois­ten, pien­ten ja jo hau­rai­den va­lo­ku­vien li­säk­si ko­din ruo­ka­pöy­däl­lä tai su­vun kiik­ku­tuo­lil­la on myös roo­lin­sa muis­tois­sa.

Mei­dän su­kum­me kiik­ku­tuo­lis­sa kei­nut­tiin jo Suis­ta­mol­la, sit­tem­min sii­nä le­kut­ti rin­ta­mal­ta pa­lan­nut uk­ki las­ta pol­vel­laan. Kiik­ku­tuo­lil­la on kun­ni­a­paik­kan­sa tu­vas­sa ku­ten evak­ko­kuor­mas­sa keik­ku­neel­la pie­nel­lä koi­vu­pöy­däl­lä. Pöy­dän pin­taan ovat piir­ty­neet su­ku­pol­vien ar­ki­set het­ket, ko­lot ja kol­hut on ai­ka pyö­ris­tä­nyt. Ar­pia ne ovat edel­leen, koi­vu­kin muis­taa mat­kan­sa.

Pa­ras­ta rau­han­kas­va­tus­ta nuo­ril­le pol­vil­le on, kun su­ku­jen kiik­ku­tuo­lit, pöy­tien ta­ri­nat, su­ku­jen va­lo­ku­vat ja so­ta­muis­tot vaa­li­taan edel­leen. Me em­me saa edes­men­nei­tä ta­kai­sin mut­ta hei­dän an­ta­man­sa uh­ri­lah­ja on joka päi­vä ym­pä­ril­läm­me. Yh­tä lail­la on mer­ki­tys­tä sil­lä, mi­ten ker­rom­me eva­kois­ta ja ve­te­raa­neis­ta li­pu­tus­päi­vien vä­lis­sä.