Puun­kaa­ta­ja, on­gel­ma­puu­met­su­ri Tero Hauk­ka kat­soo nis­ka ke­nos­sa ylös ja ar­vi­oi tu­le­vaa työ­maa­taan.

Van­ha ja har­maa kuu­si­van­hus kas­vaa haas­ta­vas­sa pai­kas­sa ta­lon vie­res­sä. Kak­sois­kuu­sen lat­vaa ei juu­ri maas­ta kä­sin ero­ta. Kuu­si on ar­vi­ol­ta 25–30 met­ri­nen ja jos mo­lem­mat run­got las­ke­taan mu­kaan, sen ym­pä­ri ei saa kä­siä kier­ret­tyä.

Tero Hau­kan pi­ha­kuu­sen­sa kaa­toon ti­lan­nut Ee­va-Lii­sa Rä­sä­nen ker­too, et­tä kak­sois­kuu­si oli kuol­lut pys­tyyn edel­li­se­nä syk­sy­nä. Sii­nä ei ole enää ol­len­kaan vih­rei­tä neu­la­sia.

Kak­sois­kuu­si saat­taa ol­la jopa 200 vuot­ta van­ha. Rä­sä­sen 85-vuo­ti­as naa­pu­ri muis­te­li, et­tä puu oli jo sii­nä, kun hän oli pie­ni lap­si.

Van­han­tien var­res­sa si­jait­se­va puu oli ai­koi­naan ky­lä­tien var­res­sa, joka kul­ki ta­lon pi­han poik­ki. Nuo­ret ta­pa­si­vat puun al­la ja puus­ta löy­tyy edel­leen rau­ta­nau­lo­ja: sitä oli käy­tet­ty ky­län il­moi­tus­tau­lu­na. Puu-Juu­ka ei ole kau­ka­na. Lä­hei­sel­lä ken­täl­lä on van­ha mark­ki­na­paik­ka,

Rä­sä­nen su­ree puun puo­les­ta, vaik­ka re­a­lis­ti­na ym­mär­tää, et­tä pa­him­mas­sa ta­pauk­ses­sa kuol­lut puu oli­si voi­nut myrs­kys­sä kaa­tua ta­lon pääl­le.

– Ora­van­poi­ka­set leik­ki­vät puus­sa ja sii­nä oli pal­jon lin­nun­pe­siä. Lin­nut lau­loi­vat puun ok­sil­la ja lat­vus­tos­sa, ker­too Rä­sä­nen.

Saha laulamaan

Puun juu­rel­le on pu­don­nut yk­si van­hois­ta lin­nun­pe­sis­tä, jos­sa nä­kyy pu­nai­sia huo­van rie­ka­lei­ta. Lin­nut ra­ken­ta­vat pe­sän­sä sii­tä, mitä löy­tä­vät.

Hauk­ka se­lit­tää, mitä seu­raa­vak­si ta­pah­tuu.

Hauk­ka kar­sii puun ja sit­ten pilk­koo sen pys­tyyn osan mat­kaa. Kun run­got ovat ly­hy­em­piä, Hauk­ka kaa­taa run­got tur­val­li­seen suun­taan.

Kak­sois­kuu­ses­sa on haas­tet­ta, kos­ka mo­lem­pien pui­den ok­sat ovat kas­va­neet ris­tiin tois­ten­sa lo­maan.

Moot­to­ri­sa­ha lau­laa, kun Hauk­ka al­kaa kii­ve­tä ylös­päin ja nap­sii ok­sia men­nes­sään. Puun­kaa­don am­mat­ti­lai­sel­la on am­mat­ti­lai­sen va­rus­teet, Hau­kal­la on sekä kaa­to­kii­pei­ly­ken­gät, viil­to­suo­ja­hou­sut, pai­na­vat tur­va­ken­gät et­tä ky­pä­rä.

Tero Hauk­ka on kaa­ta­nut on­gel­ma­pui­ta Juu­as­sa vuo­des­ta 2017 ja osaa asi­an­sa.

Sii­tä huo­li­mat­ta toi­mit­ta­jas­ta näyt­tää pe­lot­ta­val­ta, kun puun run­ko huo­juu ja Hau­kan vyöl­lä roik­ku­va ylä­kah­va­sa­ha huu­taa koko ajan Hau­kan kii­ve­tes­sä ylös­päin.

– Tämä on mi­nul­le vain työ­tä. Mi­tään työ­tä ei voi teh­dä, jos pel­kää. Sitä pait­si, niin kuin kaik­ki met­su­rit tie­tä­vät, sa­has­sa on tur­va­me­ka­nis­mi­na ket­ju­luk­ko eli ket­ju­jar­ru, joka py­säyt­tää sa­han, jos se pot­kai­see ta­kai­sin.

Hyvästit latvalle

Hau­kan mu­kaan jo­kai­ses­sa työs­sä on omat ris­kin­sä. Ky­sy­mys on ris­ki­ar­vi­oin­nis­ta.

Ai­no­as­taan ker­ran Hauk­ka ker­toi pe­län­neen­sä puus­sa.

– Olin kor­ke­as­sa puus­sa ja uko­nil­ma nou­si no­pe­as­ti. Yh­täk­kiä sa­la­ma is­ki lä­hel­le ja myrs­ky­si. Sil­loin ajat­te­lin, et­tä oli­ko tämä täs­sä. Mut­ta ti­lan­ne meni ohi pa­ris­sa mi­nuu­tis­sa, myrs­ky oli hy­vin ly­hyt, en­kä edes las­keu­tu­nut puus­ta.

Toi­mit­ta­ja ja ta­lon emän­tä on ke­ho­tet­tu ajat sit­ten kau­em­mak­si, kun pit­kät ja pak­sut ok­sat pu­to­a­vat ry­ti­näl­lä alas.

Koh­ta ko­me­as­ta kuu­ses­ta tu­lee su­rul­li­nen näky, kuin lai­ha pal­mu, jon­ka lat­vas­sa on enää suu­ri tup­su ok­sia.

– Nyt läh­tee lat­va, huu­taa Hauk­ka va­roi­tuk­sek­si.

Val­ta­va lat­va pu­to­aa ko­va­ää­ni­ses­ti rys­ky­en alas.

Hauk­ka läh­tee las­keu­tu­maan alas­päin pilk­ko­en puu­ta sa­mal­la ly­hy­em­mik­si pät­kik­si. Näky on hur­ja, kun moot­to­ri­sa­ha lau­laa ja mies on vie­res­sä pyl­vään pääs­sä.

Kun leik­ko on sa­hat­tu ir­ti, se ei läh­de il­man Hau­kan työn­töä ja tö­näi­syä ja mie­lel­lään mie­hes­tä pois­päin. Run­ko kal­lis­te­lee työn­nön ja pu­to­a­mi­sen voi­mas­ta kuin tuu­les­sa.

Mies tu­lee alas ja aloit­taa puun kaa­ta­mi­sen. Run­ko on so­pi­van ly­hyt, jot­ta sen voi kaa­taa pi­ha­tiel­le. Kaa­to­suun­ta on pi­ha­koi­vun ohit­se.

Laho ei yllät­tä­nyt

Kun en­sim­mäi­nen osa kak­sois­kuu­ses­ta on kaa­tu­nut ry­säh­tä­en pi­ha­tiel­le, al­kaa pilk­ko­mi­nen. Pilk­ko­mi­sen jäl­keen Hauk­ka esit­te­lee kan­toa.

Ja ku­ten Hauk­ka oli etu­kä­teen ar­vel­lut, puu ei ol­lut enää ter­ve. Kan­nos­sa on rus­kea alue, jos­ta Hauk­ka kai­vaa kä­sin hau­ras­ta la­ho­mös­söä.

Laho hei­ken­tää puun kan­to­ky­kyä. Suu­ret, ra­ken­nus­ten lä­hel­lä ole­vat puut ovat ris­ki myrs­kyl­lä. Laho puu on myös vaa­ral­li­nen kaa­taa, kos­ka se voi käyt­täy­tyä ar­vaa­mat­to­mas­ti.

Rä­sä­sen naa­pu­ri tu­lee koi­ran­sa kans­sa ihas­te­le­maan kaa­det­tua ja pil­kot­tua puu­ta.

–Minä jo kat­soin, et­tä mi­täs tääl­lä ta­pah­tuu, kun mies nä­kyy puus­sa kou­lun suo­ran pää­hän saak­ka, sa­noo naa­pu­ri.

Tero Hau­kan kas­vot ovat ai­van sa­han­pu­rus­sa, mut­ta ei it­se sitä huo­maa.

–Ha­lu­ai­sit­ko, et­tä lin­nuil­le jä­te­tään pöy­tä jäl­jel­le jää­väs­tä kan­nos­ta? Minä teen kan­nos­ta mel­kein mitä vaan, pöy­tiä tai tuo­le­ja, ky­syy Hauk­ka Rä­sä­sel­tä.

Rä­sä­nen ha­lu­aa kan­nos­ta lin­nuil­le ja ora­vil­le laa­ke­an ruo­kin­ta­pöy­dän.

Puun pai­kal­le jää kan­non li­säk­si val­ta­va kasa ok­sia, jot­ka kun­ta on lu­van­nut ha­kea pois.

Koko pro­ses­siin meni al­le kak­si tun­tia. Au­rin­ko al­kaa ha­keu­tua uu­teen paik­kaan pi­hal­la. Lin­nut ovat kuu­los­tel­leet tou­hua lä­his­töl­lä, en­sim­mäi­set ute­li­aat il­mes­ty­vät pian ih­met­te­le­mään.

Min­na-Lii­sa Ries­to­la