Tänään vietetään kansallista veteraanipäivää. Päivän keskeisenä tavoitteena on veteraanien perinnön siirtäminen seuraaville sukupolville. Juuassa veteraanipäivän juhlatilaisuus alkaa seppeleenlaskulla sankarihautausmaan muistomerkillä.
Järjestettävillä tilaisuuksilla ja kaikella näihin liittyvällä näkyvyydellä osoitetaan kunnioitusta viime sotiemme veteraaneille, sotien sukupolvelle ja heidän läheisilleen.
Kansallisen veteraanipäivän pääjuhla järjestetään tänä vuonna Mikkelissä. Mikkelin pääjuhlan teemana on "Yhdessä eteenpäin katsoen – Ett budskap om fred".
Veteraanijärjestöjen aloitteesta valtioneuvosto nimesi vuonna 1986 huhtikuun 27. päivän Kansalliseksi veteraanipäiväksi ja yleiseksi liputuspäiväksi. Tämä päivämäärä on myös Lapin sodan päättymisen päivä. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 81 vuotta sotatoimien päättymisestä Suomessa.