Ke­vään 2026 yli­op­pi­las­kir­joi­tuk­sia pi­det­tiin Juu­as­sa maa­lis­kuus­sa. Alus­ta­van tu­lok­sen mu­kaan minä sain pit­kän ma­te­ma­tii­kan ko­kees­ta täy­det pis­teet, mikä yl­lät­tää mi­nua vie­lä tä­nään­kin. Tä­hän suo­ri­tuk­seen tar­vi­taan on­nea, so­pi­vaa vi­reys­ti­laa ja en­nen kaik­kea vah­vaa osaa­mis­ta!

Kii­nas­sa mi­nul­le ope­tet­tiin pal­jon mo­ni­mut­kai­sem­paa ma­te­ma­tiik­kaa. Kun siir­ryin Poi­ko­lan kou­luun kii­na­lai­sen ma­te­ma­tii­kan osaa­mi­nen mu­ka­na­ni, täs­tä ai­nees­ta tuli las­ten­leik­kiä. Re­hel­li­ses­ti sa­not­tu­na tur­hau­duin ti­lan­tees­ta ja aloi­tin opis­ke­le­maan it­se muun mu­as­sa se­laa­mal­la Yo­u­Tu­bea ja Wi­ki­pe­di­aa. Täl­lä ta­val­la opin esi­mer­kik­si de­ri­vaat­taa ja in­teg­raa­lia jo seit­se­män­nel­lä luo­kal­la.

Kun vuo­sien jäl­keen lu­ki­os­sa nii­tä ope­tet­tiin mi­nul­le, se oli vain ker­taus­ta. Lu­ki­os­sa­kaan en py­säh­ty­nyt vaan opin sa­mal­la ta­val­la it­se li­sää asi­oi­ta, jot­ka me­ne­vät sel­väs­ti lu­ki­on­kin op­pi­mää­räs­tä yli.

Yh­tä in­nok­kaas­ti har­ras­tan oh­jel­moin­tia. Oh­jel­moin va­paa-ajal­la­ni niin pal­jon, et­tä ny­ky­ään oh­jel­moin­ti­kie­lel­lä kir­joit­ta­mi­nen su­juu yh­tä su­ju­vas­ti kuin suo­men pu­hu­mi­nen. Oh­jel­moin­ti­tai­toa hyö­dyn­sin yh­des­sä ko­keen oh­jel­moin­ti­teh­tä­väs­sä ja on­nis­tuin myös tar­kis­ta­maan tois­ta teh­tä­vää oh­jel­moi­mal­la.

Vaik­ka osai­si kai­ken, vir­hei­tä voi ai­na tul­la ja vir­heen ha­vait­se­mi­nen on tuu­ri­pe­liä. Lu­ki­on ma­te­ma­tii­kas­sa joka kurs­sis­ta sain ar­vo­sa­nak­si 10, mut­ta en ai­na täy­sil­lä pis­teil­lä. Li­säk­si ai­em­mis­sa yli­op­pi­las­ko­keis­sa oli teh­tä­vä, joi­ta en oli­si pys­ty­nyt rat­kai­se­maan, ja nii­den vält­tä­mi­nen on­nis­tuu vain tuu­ril­la.

Täl­lä ker­ral­la olin kui­ten­kin on­ne­kas kuin Han­nu Han­hi: ko­kees­sa oli pe­rä­ti kol­me tut­tua teh­tä­vää, joi­ta olin näh­nyt ai­em­min net­ti­se­lai­luis­sa­ni.

Hy­vään ko­e­suo­ri­tuk­seen ei rii­tä pel­käs­tään osaa­mi­nen ja on­ni. Li­säk­si tar­vi­taan hyvä vi­reys­ti­la, ja se mää­räy­tyy pit­käl­ti sii­tä, kuin­ka hyvä edel­li­nen yö­u­ni on ol­lut.

Edel­li­sis­sä kir­joi­tuk­sis­sa kävi usein niin, et­tä edel­tä­vä­nä yö­nä he­rä­sin kes­kel­lä yö­tä ja en enää saa­nut un­ta jän­ni­tyk­sen ta­kia. Niis­sä ta­pauk­sis­sa seu­raa­van päi­vän kir­joi­tuk­ses­ta tuli tun­tien mit­tai­nen to­taa­li­nen kär­si­mys: kau­hea vä­sy­mys ja jän­ni­tys me­ne­vät se­kaan, ja sen li­säk­si on vie­lä pak­ko teh­dä teh­tä­viä.

Sain noin kuu­si tun­tia un­ta en­nen ma­te­ma­tii­kan ko­et­ta, min­kä an­si­os­ta alus­sa koe su­jui hy­vin: tein A-osan puo­les­sa­tois­ta tun­nis­sa ja eh­din tar­kis­ta­maan kol­me ker­taa. Myö­hem­min vä­sy­mys al­koi kui­ten­kin hii­piä ja suo­ri­tus hi­das­tui. Hy­pin puo­li­val­miis­ta teh­tä­vis­tä toi­seen, kos­ka en jak­sa­nut jat­kaa. Kor­ja­sin vii­mei­sen vir­heen vas­ta pari mi­nuut­tia en­nen ko­keen lop­pu­mis­ta.

Tuo kuu­den tun­nin uni oli ih­me, jos mie­ti­tään, kuin­ka tär­keä ma­te­ma­tii­kan koe oli mi­nul­le.

Kii­nas­sa op­pi­lai­den kes­ken kil­pai­lu oli yleis­tä, ja sain usein pa­lau­tet­ta sii­tä, et­tä olen ma­te­ma­tii­kas­sa lii­an huo­no suh­tees­sa en­ti­siin luok­ka­ka­ve­rei­hi­ni. Näin syn­tyi pak­ko­miel­le voit­taa. Sen ai­heut­ta­ma stres­si val­vot­ti mi­nua jopa viik­ko en­nen ma­te­ma­tii­kan ko­et­ta.

Unet­to­man yön jäl­keen ta­ju­sin, et­tä ko­et­ta voi uu­sia lo­put­to­mas­ti, mikä vä­hen­si pai­net­ta kil­pai­lu­hen­ges­tä. On­nis­tuin ajat­te­le­maan, et­tä koe on mer­ki­tyk­se­tön. Ajat­te­lin, tar­vit­sen­ko edes lau­da­tu­ria. Me­ka­nis­mi on ih­meel­li­nen: sain hy­vän tu­lok­sen vas­ta, kun en enää pi­tä­nyt ko­et­ta niin tär­ke­ä­nä.

Jim Zhen